Ihanaa joulunaikaa ja aurinkoa alkavaan uuteen vuoteen!
“Kiitollinen tonttujoukko viestin tämän laittaa:
Yhdessä on hyvä ollut LaTVa-matkaa taittaa!
Paljon uutta opimme ja tultiin tuttaviksi,
salkkuun kertyi matkalla myös moni tieto, niksi.
Jalkauduttiin, pilotoitiin, rakennettiin tukea,
nyt voi hieman hengähtää ja tonttulakin pukea.
Matka jatkuu, tontut alkaa eri suuntiin lähteä.
Jokaisen on seurattava elon omaa tähteä.
Kun sä omaan tähtees katsot, muista: Olet tärkeä.
Kiitos, saimme teiltä palan kirkkainta kärkeä!”
(runo: Anu Alhainen)
LaTVa-hanke päättyy tämän kuun loppuun. Haluammekin kiittää kaikkia, jotka ovat tavalla tai toisella ottaneet osaa hankkeeseemme, sen suunnitteluun, toteutukseen ja tulosten levittämiseen ! Yhdessä olemme oppineet uutta, vahvistaneet vanhaa ja kehittäneet näin lasten saamaa tukea Kiteellä ja toivottavasti laajemminkin. Kiitos, että olette vastanneet kyselyihimme, osallistuneet pilotteihin, tapaamisiin, työpajoihin ja hyödyntäneet uusia kokeiluita kuten tukiteknologiasalkkua sekä sosiaalipalvelupuhelinta.
Varhaiskasvatuksen ja soten yhteistyön monitoimijainen ja tutkimusperustainen kehittämistyö jatkuu ja toivommekin teidän kaikkien vievän sitä osaltanne myös eteenpäin, LaTVan oppeja hyödyntäen. Näihin oppeihin voitte palata hankkeen loppuraportin muodossa, joka julkaistaan tammikuussa, kerromme siitä vielä sitten täällä ! Hankkeen tuottamat materiaalit löytyvät tukiteknologiasalkusta ja ovat siten kaikkien hyödynnettävissä.
Nyt kuitenkin lähetämme lämpimän etähalin kaikille yritysyhteistyökumppaneillemme, teille seuraajillemme täällä somessa, TKI- ja ohjausryhmien aktiivisille jäsenille sekä kaikille hankkeen toteuttajille, teille Kiteen varhaiskasvatuksessa, Siun sotessa ja Itä-Suomen yliopistossa. LaTVa-hanke jatkaa matkaansa uusina käytänteinä ja oppeina arjessa, kiitos siitä kaikille !
Ihanaa joulunaikaa ja aurinkoa alkavaan uuteen vuoteen !