LaTVa-hankkeen loppuseminaari 29.11.2021

Mainos hankkeen loppuseminaarista.LaTVa-hanke päättyy vuoden 2021 lopussa ja onkin tullut loppuseminaarin aika. Loppuseminaari järjestetään maanantaina 29.11. klo 13-16 sekä Kiteellä Kiteesalissa, että etänä.

Tilaisuuden avaa hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen. Tervetulo-sanojen jälkeen omat puheenvuoronsa pitävät valtiosihteeri Maria Kaisa Aula sekä yliopistotutkija Noora Heiskanen (UEF). Puheenvuorojen jälkeen erityispedagogiikan professori Eija Kärnä kertoo muutamalla sanalla mistä koko hanke sai alkunsa ja tämän jälkeen hankkeen projektitiimi käy läpi hankkeen toimenpiteitä ja tuloksia.
Pienen tauon jälkeen jatkamme paneelikeskustelulla, johon ottavat osaa hankkeen toimintaan osallistuneet ammattilaiset hankkeen organisaatioista (Kiteen kaupunki, Siun sote, UEF) ja ohjausryhmästä. Paneelikeskustelussa luodaan katse tulevaan ja varhaiskasvatuksen laajentuviin toimintaympäristöihin myös jatkossa. Mitä hankkeen jälkeen voidaan tehdä toisin, mitä jää ja mitä vielä kehitetään?

Osallistujat voivat osallistua kysymyksin ja kommentein koko seminaarin ajan ja odotammekin innolla kommentteja teiltä. Tapahtuma on osa Tutkitun tiedon teemavuotta.
Lämpimästi tervetuloa kuulemaan LaTVa-hankkeesta vielä kerran, joko paikan päälle Kiteelle tai sitten etänä mistä vain !

Ilmoittautua voit alla olevalla linkillä ma 22.11. asti. Paikan päälle Kiteelle ilmoittautuminen on pakollista rajallisten paikkojen vuoksi, etänä osallistuville suositeltavaa.

https://link.webropolsurveys.com/S/B631DCD84FC0E249

Etäosallistumislinkki jaetaan täällä nettisivuillamme sekä sosiaalisessa mediassa, mutta myös ennakkoon ilmoittautuneille.

Tervetuloa !